sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Miten saan kaikki mukaan?

Hallitse tunteesi

Tunnetilat tarttuvat ihmisestä toiseen, josta on myös tieteellistä todistusaineistoa. Varmaan olet itsekin huomannut muuttuvasi iloiseksi, jos ympärilläsi on nauravia ja hymyileviä ihmisiä. Tai päinvastoin ärtyneet ja vihaiset ihmiset ovat saaneet sinutkin negatiiviselle tuulelle. 
Muita on vaikea saada villiintymään, jos levittää ympärilleen tyytymättömyyden tai tylsistymisen tunnetta. Muiden kannustaminen ja positiivisten tunteiten näyttäminen saa ihmiset hyvälle mielelle.



Tunne toiset

Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Eri persoonia innostaa ja motivoi eri asiat. Lähijoukko on hyvä oppia tuntemaan.



Muista tilannetaju

Joukkovoimalle on aikansa ja paikkansa. Tiimityökin vaatii joskus keskittymistä niin sanottuun omaan peliin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti